Useimmiten työpäiväni on 10:00-18:00. Aamu alkaa imuroinnilla (riippuen myymälän likaisuudesta) sekä yleisellä siivouksella/täytöllä. Siivoaminen hoidetaan aamulla, koska silloin on yleensä hiljaisinta ja imurin kanssa heiluminen ei haittaa. Tämän jälkeen hoidetaan se homma, minkä katsotaan olevan päivän tärkein/kiireellisin. Joskus se on bränditavaran purku, joskus etupöydän suunnittelu ja rakentaminen ja vain harvoin vaatteiden kokojärjestykseen laittaminen. Tauot ja ruokailut sovin aina päivän alussa vuorossa olevan työntekijän kanssa. Monipuolinen tekeminen ja erilaiset työpäivät tekivät työssäoppimisestani mielenkiintoisen.
Carlingsissa melkein kaikki hommat ovat kaikkien hoidettavissa. Itse pääsin/pääsen työnssäoppimisjakson aikana kokeilemaan lähes kaikkia hommia, mitä vakituinen työntekijä tekee. Tietenkin esim. tavaran tilaaminen on myymäläpäällikön harteilla, mutta yleisesti ottaen kaikki tekevät kaikkia hommia, jos vain ehtivät.
Kuitenkin usein harjoittelijat purkavat, hinnoittelevat ja esimerkiksi imuroivat koska ne ovat helppoja ja yksinkertaisia hommia, eikä niissä nyt oikein voi mikään mennä pieleen. Työssäoppimisjaksoni aikana sain kuitenkin olla jokapäiväisessä työskentelyssä mukana samalla tavalla kuin palkallinen työntekijäkin, jos en muulla tavalla niin ainakin kassalla ja asiakaspalvelussa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Työssäoppiminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. joulukuuta 2016
Myymälätilan skannaus, Carlings Salo
Carlings sijaitsee kauppakeskus Plazassa, Salon keskustassa. Carlingsin sisääntuloalue on aina tosi huomiotaherättävä ja houkutteleva, ja se kerääkin usein katseita ihmisiltä, ketkä eivät välttämättä edes astu liikkeeseen. Sisäänastuessa huomion kiinnittää etupöydän antimet. Liikkeeseen syvemmälle astuessa voi huomata, että naisten vaatteet ovat sijoitettu vasemmalle puolelle myymälää (sisäänkäynnistä katsottuna) ja miesten vaatteet löytyvät oikealta puolelta. Farkkuseinä löytyy myymälän perältä.
Carlingsin myymälät ovat usein tummanpuhuvia, vaikkakin suuri osa vaatteista on värejä täynnä. Tämä johtuu rakenteiden tummanpuhuvuudesta sekä täysin mustista pinnoista. Astuessa sisään huomaa, että myymälä on tummanpuhuvuudestaan huolimatta lämminhenkinen ja persoonallinen. Ja persoonallisuutta Carlingsilta ei puutu. Spottivalot katossa luovat vaatteisiin mielenkiintoisia ja vahvoja varjoja, pukukopit on sisustettu luomaan villin lännen tunnelmaa jne.
Carlingsissa halutaan antaa positiivinen ja mukava kuva asiakkaalle heti liikkeeseen astuessa. Myyjä tervehtii asiakasta iloisesti, ja kysyy onko tämä etsimässä jotain tiettyä vai vain katselukierroksella (palvelua jatketaan tästä asiakkaan tarpeiden mukaisesti). Carlingsissa palvellaan jokaista liikkeeseen astuvaa, mutta asiakaspalvelu ei ole liian tunkeilevaa.
Kassa-alue on tosi tumma ja sinne on sijoitettu useita myyntiä tehostavia tuotteita (kts. lisämyynti), kuten sukkia, huiveja, pipoja yms. Kassan takana on massiiviset kehykset, joissa on yleensä kiinnitettynä joku käynnissä olevaan kampanjaan liittyvä mainos. Kassalle osoittaa useampi valo suoraan ylhäältä. Kassatietokoneella hoituu kaikkien muiden liikkeen asioidenkin hoitaminen, joten asiakaspalvelu ja "paperityön" tekeminen hoituu tehokkaasti samaan aikaan. Asiakkaat ovat tietysti etusijalla aina.
Alla on muutama havainnollistava kuva Carlingsin tyylistä ja myymälätilasta.

Tunnisteet:
Esillepanototeutus,
Hintaviestintä,
Myymäläkalusteet,
Myymäläkonsepti,
Myymälätilalayoutit,
Näyteikkuna,
Opasteet,
Pöytäesillepano,
Seinäesillepano,
Työssäoppiminen
lauantai 10. joulukuuta 2016
Työpaikkasanasto
Uusia sanoja, joita opin työssäoppimisjaksollani Carlingsissa:
"heppa"
-Nimitys vaaterekille.
"rekki"
-Metallinen teline, jossa vaatteita yms. tuotteita pidetään esillä.
"TPA"
-Tuotteita Per Asiakas.
"häly"
-Varashälytin
"värihäly"
-Varashälytin, joka portilla hälyttämisen sijaan värjää vaatteen pilalle, jos sitä koitetaan irroittaa ilman asianmukaista magneettia.
"kamppis"
-Kampanja
"lähetyslista"
-Lista, josta näkyy liikkeelle lähetetyt tuotteet. Tästä voidaan tarkistaa esim. onko tuotteita toimitettu oikea määrä.
"hinnan lyöminen"
-Hinnan ilmoittaminen koneelle, jos esimerkiksi hintalappu on pudonnut.
"intranett"
-Konsernin (tässä tapauksessa Verner Groupin) oma sisäinen tiedonjakopalvelu.
"rullakko"
-Käytänössä häkki pyörillä. Tarkoitettu suurien kuljetusten siirtämiseen, tai esimerkiksi roskien viemiseen.
"vaijerihäly"
-Vaijerin muotoinen varashälytin, käytetty usein mm. farkuissa.
"kipsa"
-Carlingsin käyttämä slangisana, tarkoittaa Carlingsin liikettä.
"hälyhuppu"
-Kaupan ovella olevien hälytinporttien päälle laitettava koriste, jotta hälyportit eivät olisi niin rumia. Yleensä varustettu liikkeen logoilla tai kampanjamainoksilla.
"reklamaatio"
-Jos myydyssä tuotteessa on valmistusvika, siitä tehdään reklamaatio eli se palautetaan liikkeeseen. Reklamoitu tuote voidaan vaihtaa uuteen, tai siitä voidaan antaa rahat takaisin.
"pesuale"
-Likainen/pölyinen tuote voidaan myydä alennuksella. Tätä kutsutaan pesualeksi.
lauantai 26. marraskuuta 2016
Black Friday
Hiljaista hiljaisempi viikko sai vähintäänkin räväkän päätöksen, kun Yhdysvalloista Suomeen rantautunutta Black Friday-viikonloppua pidettiin Salon Carlingsilla alennuksien merkeissä.
Jos jollekkin koko tapahtuma ei ole tuttu, suora lainaus Wikipediasta:
"Black Friday (musta perjantai) on kiitospäivän jälkeinen päivä eli marraskuun neljännen torstain jälkeinen perjantai, ja sitä pidetään Yhdysvalloissa kauppojen joulusesongin avauspäivänä. Black Friday on kaupoille vuoden suurin yksittäinen ostospäivä, ja ne myyvät erilaisia tuotteita alennettuun hintaan. Kaupat avaavat ovensa normaalia aikaisemmin, yleensä viideltä tai kuudelta, ja ne pysyvät avoinna jopa iltayhteentoista asti. Vuosittain amerikkalaiset kuluttavat päivän aikana kymmeniä miljardeja dollareita."
Carlings osallistui Black Fridayhin huomattavien alennuksien merkeissä. Tässä muutama mainos viikonlopun tarjouksista, joita pääsin itse julkaisemaan Carlingsin Facebook- ja Instagramsivuilla.
1. Perjantai-aamuna kello 8-9 kaikki mustat tuotteet -50%
2. Stay Flame-bombertakki 14,90€ (ovh. 79,90€)
3. Kaikki tuotteet -30% koko viikonlopun ajan
Pidimme koko viikonlopun esillä suuren määrän mainoksia -30%-alennuksesta, sekä myymälässä että näyteikkunoissa. Instagramia ja Facebookia päivitin aktiivisesti.
Olin töissä perjantaina ja lauantaina. Perjantai oli selkästi viikonlopun paras myyntipäivä. Porukkaa riitti aamusta iltaan ja töitä oli koko ajan. Olisin halunnut ottaa enemmänkin kuvia tätä postausta varten, jos olisin ehtinyt :D.
Yhteenvetona tosi opettava viikonloppu. Monen asiakkaan palvelu samaan aikaan, kassatyöskentelytaitoni ja yleinen kontrolli kaikesta samaan aikaan tulivat todella hyvin testatuksi.

Black Friday,
Hintaviestintä,
Kampanjailmeet,
Kampanjamateriaalit,
Myymäläkonsepti,
Myymälätilalayoutit,
Trendit,
Työssäoppiminen
sunnuntai 20. marraskuuta 2016
Lisämyynti/Ristiinmarkkinointi?
Lisämyynti = Asiakkaalle myydään heidän etsimänsä tuotteen lisäksi jotain, mitä he ehkä liikkeeseen astuessaan eivät tienneet tarvitsevansa.
Esimerkiksi farkkuasiakkaalta kysytään kassalla, tarvitseeko hän sukkia (esitetään mahdollinen tarjous houkuttelevuuden lisäämiseksi).
Ristiinmarkkinointi = Esillepanoja rakennetaan siten, että toisiinsa liittyvät tuotteet ovat lähekkäin (käyttöyhteystuotteet)
Esimerkiksi shortsit kesällä ostava henkilö näkee shortsien kanssa yhteensopivan paidan, ja päättää ostaa sen.
Miten voisin tehostaa lisämyyntiä työssäoppimispaikassani?
-Ainakin koittamalla tulkita asiakkaan tarpeita ostotilanteessa. Kenkiä ostaessa voin ehdottaa sukkapakettia, tai kesällä uimavarusteita ostavalle voin tarjota aurinkolaseja. Jos asiakas huomaa, että olet huomioinut hänen tarpeensa etkä tarjoa esimerkiksi samaa sukkatarjousta kaikille, hän todennäköisesti ostaa tarjotun tuotteen.
Miten ristiinmarkkinointi näkyy yrityksessä?
-Esillepanoissa koitetaan aina koota sellainen asukokonaisuus, minkä nähdessä asiakas kiinnostuu ulkonäöllisesti vaikuttavan mallinuken vaatetuksesta muunkin kuin yhden vaatekappaleen osalta. Esimerkiksi vaikkapa paitaa ostamaan tullut henkilö tajuaakin, että mallinuken päälle puetut housut sopivat paidan kanssa erinomaisesti yhteen, ja hän saattaakin ostaa kyseiset housut paidan lisäksi. Carlingsissa siis mallinukke/esillepano rakennetaan useimmiten keskenään yhteensopivista tuotteista, vaikkakin esimerkiksi paitoja ja housuja olisi monenlaisia erilaisia.

Carlingsin esillepanoratkaisut
Salon Carlingsilla on 2 esillepanoaluetta. Yleensä miehille/molemmille sukupuolille suunnattu ykköspöytä heti myymälän sisäänkäynnin luona, sekä naisille pienempi pöytä kassan välittömässä läheisyydessä, naistenvaateosaston reunassa.
Carlingsilla esillepanon tarkoituksena on selkeästi nostaa jalustalle jokin merkki/brändi, sekä tietysti herättää asiakkaan mielenkiinto hetkellä vallitsevaa kampanjaa kohtaan. Ykköspöydässä on usein yksi tai kaksi mallinukkea, naisten esillepanossa yksi.
Esillepanossa etsitään yleensä Carlingsin näköistä meininkiä, radikaalisti muiden liikkeiden esillepanoista eroavaa. Erikoiset mutta hyvännäköiset viikkaukset, kyltit, julisteet ja rakennelmat ovat se syy, miksi Carlingsin esillepanot keräävät ihailevia katseita päivästä toiseen.
Oman työssäoppimiseni aikana olen kerennyt tekemään kaksi erilaista esillepanoa, kummatkin ykköspöytään.
#1: Isänpäivä
Isänpäiväesillepanossa piti huomioida, että pöydässä on isänpäivälahjaa hankkivan asiakkaan silmään mielenkiintoinen valikoima tuotteita. Valitsin tähän pöytään pipoja, sukkia, pitkähihaisen paidan, kauluspaidan sekä tietysti bokseri + t-paita-combon johon liittyi tietenkin isänpäivätarjous. Paidat pinosin päällekkäin, jotta esillepano olisi asiakkaan kannalta mahdollisimman käytännöllinen ja houkuttelevan näköinen. T-paidat sijoitin pieneen rekkiin pöydän vasempaan laitaan, jotta se toimisi sulkevana elementtinä. Sain työnantajaltani hyvää palautetta ja olen itsekin tyytyväinen, sillä tämä oli ensimmäinen esillepanoni jonka tein yksin.
#2: Vans-pöytä
Tähän esillepanoon sain täysin vapaat kädet. Toteutin tämän esillepanon yhdessä Jaanikan kanssa. Joulua kohti mennessä oli tarkoituksena tuoda esille joulun värejä sekä miesten, että naisten esillepanoissa. Punainen oli siis kummassakin pääroolissa.
Tästä esillepanosta on tosi hankala lähteä kertomaan mitään ihmeellistä. Suunnittelu vei kaikkein eniten aikaa, rakentaminen sujui nopeasti. Valmiissa esillepanossa on paljon punaista kuten oli tarkoitus, mutta sinistä, mustaa sekä harmaata esiintyy myös.

maanantai 14. marraskuuta 2016
Ensimmäinen työssäoppimisviikkoni // Mikä Carlings??
Ensimmäinen työssäoppimisjaksoni olen töissä Salon Carlingsissa. Ketjun liikkeestä on esittely alempana, mutta miksi ei sanoa samoja juttuja, kun isompi postaus tästä kuitenkin tulee.
Eli siis:
Carlings on norjalainen lifestyle-konsepti, joka tarjoaa rock-henkistä vaateusta nuorille. Carlingsin pääpaino on farkuissa, ja sen liikkeistä voikin löytää kansainvälisesti tunnetut merkit, kuten Levi's, Lee, Dr. Denim jne. Farkkujen ohella Carlingsista löytää T-paidat, kengät, neuleet, kauluspaidat, chinot, pipot, lippikset, vyöt, käsineet, ja noh, kaiken mitä voi vaan tarvita näyttääkseen skarpilta.
Tässä muutama havainnollistava kuva siitä mitä Carlings tarjoaa:
Ensimmäisen työssäoppimisviikkoni aikana opettelin Carlingsin yleisiä toimintatapoja ja totuin normaaliin myyjän arkeen myymälässä. Opettelin kassan käytön sekä kommunikoimaan asiakkaiden kanssa (Carlingsin tyyliin). Näiden keskeisten asioiden lisäksi tein muutaman esillepanon. Isänpäiväesillepano näytti tältä:
Siitä vähän käsitystä mitä teen töissä. Arki on hyvin pitkälti samaa: kassalla työskentelemistä, asiakaspalvelua, siivoamista, somistamista.
:)
Eli siis:
Carlings on norjalainen lifestyle-konsepti, joka tarjoaa rock-henkistä vaateusta nuorille. Carlingsin pääpaino on farkuissa, ja sen liikkeistä voikin löytää kansainvälisesti tunnetut merkit, kuten Levi's, Lee, Dr. Denim jne. Farkkujen ohella Carlingsista löytää T-paidat, kengät, neuleet, kauluspaidat, chinot, pipot, lippikset, vyöt, käsineet, ja noh, kaiken mitä voi vaan tarvita näyttääkseen skarpilta.
Tässä muutama havainnollistava kuva siitä mitä Carlings tarjoaa:
Ensimmäisen työssäoppimisviikkoni aikana opettelin Carlingsin yleisiä toimintatapoja ja totuin normaaliin myyjän arkeen myymälässä. Opettelin kassan käytön sekä kommunikoimaan asiakkaiden kanssa (Carlingsin tyyliin). Näiden keskeisten asioiden lisäksi tein muutaman esillepanon. Isänpäiväesillepano näytti tältä:
Siitä vähän käsitystä mitä teen töissä. Arki on hyvin pitkälti samaa: kassalla työskentelemistä, asiakaspalvelua, siivoamista, somistamista.
:)
Tunnisteet:
Esillepanototeutus,
Myymäläkalusteet,
Myymäläkonsepti,
Myymälätilalayoutit,
Pöytäesillepano,
Seinäesillepano,
Työssäoppiminen
torstai 13. lokakuuta 2016
Asiakas/työssäoppimispaikka
Ensimmäisen asiakastyöni työnantajana toimi kauppakeskus Plazassa sijaitseva Carlings. Carlings tarjoaa minulle myös ensimmäisen työssäoppimispaikkani.
Carlings on norjalainen lifestyle-konsepti, jonka kohderyhmänä ovat nuoret. Farkut ovat Carlingsin oma juttu, mistä heidät tunnetaan euroopanlaajuisesti. Carlingsilla on nykyään melkein 220 liikettä Suomessa, Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa sekä Itävallassa.
Salon Carlings sijaitsee kauppakeskus Plazassa, Vilhonkatu 8, toinen kerros.
https://www.facebook.com/carlingssalo/
www.carlings.com
Tunnisteet:
Esillepanototeutus,
Myymäläkalusteet,
Myymäläkonsepti,
Pöytäesillepano,
Työssäoppiminen
torstai 18. elokuuta 2016
Työssäoppimisen ohjeet / Tips & Tricks
1.Tavoitteena asiakaspalvelutyö sekä myymälätyö. Eli ei siis välttämättä visualistin töitä. Työssäoppiminen alkaa 7.11 ja päättyy 21.12
2.Tavoitteena myös tottua työelämään. Itselläni ei ole merkittävää työkokemusta myymälätyöstä, eli kaupankiertoon ja asiakaspalveluun tottuminen on merkittävä osa työssäoppimista.
3.Työaika 37,5h viikossa, keskimäärin 1,5 osaamispistettä viikossa.
4.Työssäoppimisen ohella dokumentoidaan työpäivän tärkeimmät jutut blogin muodossa.
5.Nollatoleranssi poissaoloihin, mahdolliset poissaolot korvataan esim. Viikonlopputyönä.
6.Viikonlopputyö mahdollinen riippuen työantajasta. Lauantaisin työpäivä 6h ja sunnuntaina 4h.
7.Mustat vaatteet: kengät, housut, paita (visualistin työasu)
8.Kahdet kengät työpäivää varten.
9.Työssäoppimista varten allekirjoitetaan työssäoppimissopimus
10.Sopimukseen työpaikan nimi, osoite, postinumero, työssäoppimisen ohjaajan nimi, työpaikan puhelinnumero, sähköpostiosoite sekä Y-tunnus.

Tiimioppiminen,
Työasu,
Työssäoppiminen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Archive
- joulukuuta (3)
- toukokuuta (1)
- tammikuuta (2)
- joulukuuta (9)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (4)
- maaliskuuta (7)
- tammikuuta (4)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (8)
- syyskuuta (4)
- elokuuta (5)