perjantai 3. marraskuuta 2017

Viikkokatsaus / Viikko 44

Tällä viikolla työstimme projekteja eteenpäin. 

Maanantaina kuvasimme KooKengälle fiiliskuvia someen. Valitsimme aiemmin 6 kenkämallia, jota kuvaisimme heille. Valitsimme kuvausten teemaksi syys/talvijalkineet sesongin vuoksi. Minä ja Tuisku kuvasimme näitä kenkiä, Matias toimi mallina. Editoimme kuvat yhdessä keskiviikkona ja lähetimme asiakkaalle valmiit kuvat. Näistä ei ole saatu arviointia vielä takaisin.

Matias hankki meille kolmannen sektorin asiakkaan. Itse olin nyt perjantaina sairaana, mutta Matias ja Tuisku miettivät kolmannen sektorin asiakkaan asioita eteenpäin.

torstai 2. marraskuuta 2017

Äidinkieli 5 Pop up collegessa

Työelämän vuorovaikutustilanteet

Puhelinkontakti:

Kontaktoin mahdollisen asiakkaan puhelimitse. Ehdotin tuotekuvausten tapaista asiakastyötä heille, mutta valitettavasti ehdotuksemme hylättiin.  Esitin asiani mielestäni selkeästi, ja asiakas ymmärsi sanomani hyvin. Neuvottelutaitojani voisin höylätä seuraavaa puhelinkontaktointia ajatellen.

Asiakaskontakti kasvokkain:

Kävimme tiimimme kanssa ehdottamassa asiakastyön toteutusta Plazassa sijaitsevalle liikkeelle. Olen omiani kasvokkain käytävissä keskusteluissa, joten asiakkaan kanssa keskusteleminen sujui erinomaisesti sekä minun, että muun tiimin osalta. Parantamista löytyy ehkä tällaisiin tilanteisiin valmistautumisesta, sillä hypin ehkä liikaa asiasta toiseen keskustelun aikana.

Palaveri asiakkaan kanssa:

Pidimme asiakkaan kanssa palaverin mainosvideon tuottamisesta. Ymmärsimme toistemme näkemykset, ja pääsimme yhteisymmärrykseen projektista. Kaikki tiimistäni olivat innokkaasti palaverissa mukana, mutta parantamisen varaa löytyy ehkä taas palaverin suunnittelusta - Palaverin pitäisi edetä mahdollisimman järkevästi, mikä on välillä haaste kun hypitään aiheesta toiseen keskustelun kuluessa.

Tiimipalaveri

Tehtävänä oli lukea 64 kohtaa sisältävä opas tulokselliseen palaverikäytäntöön. Tässä viisi kohtaa, jotka toimivat parhaiten meidän tiimimme palavereissa.

1. "Varaa aikaa palaverin alkuun kaikkein tärkeimmälle asialle. Siirry sen jälkeen seuraavaksi tärkeimpään jne." Käsittelemme tiimipalavereissamme tärkeimmät asiat aina ensin, ja toissijaiset asiat käsitellään myöhemmin palaverin edetessä.

2. "Estä häiriöt, kuten puhelut, käynnit, poistumiset, muut omat tekemiset yms. palaverista." Tiimipalaveriemme aikana jätämme kaikki häiritsevät tekijät palaverin ulkopuolelle.

3. "Tule itse ajoissa paikalle ja "viritä" paikat kuntoon." Olemme palavereissa aina ajoissa paikalla ja valmistelemme huolella tarvittavan aineiston palaveria varten.

4. "Jos joukossa on uusia henkilöitä, hoida esittelyt palaverin alussa." Olemme kohdanneet ainakin kerran tilanteen, jossa asiakasta on ollut tapaamassa uusi henkilö, kuka ei edellisellä kerralla osallistunut palaveriin. Olemme esitelleet uuden henkilön asiakkaalle, ja kertoneet hänelle tärkeimmät pääpointit, jotta hän on päässyt tekemiseen mukaan.

5. "Päätä palaveri yhteenvetoon, mikä on ollut palaverin tarkoitus ja mitä nyt ollaan saavutettu." Pitkän palaverin jälkeen on hankala muistaa kaikkia tärkeitä asioita. Muistiinpanojen lisäksi olemme käyneet aina palaverin lopuksi läpi palaverin tärkeimmät asiat, jotta kaikki varmasti ymmärsivät, mitä palaverissa käytiin läpi ja miten näitä aletaan hyödyntää käytännössä.

Tämän lisäksi piti listata viisi kohtaa oppaasta, mitä viedään käytäntöön tulevia palavereita ajatellen.

1. "Muistuta osallistujia palaverista päivää ennen ja kerro kertaalleen, mitä heiltä toivot palaverissa."

2. "Esitä enemmän avoimia kysymyksiä kuin suljettuja kysymyksiä."

3. "Vältä liikaa puhumista myös itse."

4. "Sovi seuraavan palaverin aika, kun kaikki ovat vielä paikalla."

5. "Kiitä osallistujia heidän antamastaan ajasta ja panoksesta palaverissa."

Viestintä digitaalisessa ympäristössä

Tehtävänä oli etsiä neljästä sosiaalisen median palvelusta kertova asiateksti, koota tärkeimmät pointit ja merkitä lähde tähän postaukseen.

Bloggaaminen

Suunnittele teksti ja muu sisältö, esimerkiksi kuvat ja videot erittäin tarkasti. Näin varmistat, että lukijat palaavat blogiisi. Blogit ovat ns. "kuoleva" median muoto, joten on tärkeää pitää blogin ilme freesinä ja mukailla trendejä. Lähde: http://www.pellavaajapastellia.fi/10-vinkkia-bloggaamiseen/

Facebook

Postaa oikeaan aikaan päivästä - Voit seurata, milloin sivusi seuraajat ovat aktiivisimmillaan. Vältä esimerkiksi yöllä tai keskellä päivää postaamista. Viikonloput ovat parasta aikaa postausten julkaisemiseen, sillä ihmiset ovat vapaalla ja viettävät paljon aikaa sosiaalisessa mediassa. Postaa laadukkaita, oikean kokoisia kuvia - Visuaalisesti miellyttävät kuvat vetävät ihmisiä puoleensa. Pidä myös mielessä kohdeyleisö. Facebook tarjoaa mahdollisuuden näyttää sivuasi sellaisille henkilöille, ketkä voivat olla kiinnostuneita tekstistäsi. Lähde: http://www.kuulu.fi/blogi/6-vinkkia-facebook-postaustesi-parantamiseksi/

Instagram

Instagramissa postaamisessa kannattaa pitää mielessä samoja asioita, kuin Facebookissa. Instagram on kuitenkin parempi pohja tarinan kertomiseen. Hyödynnä siis postauksissa tarinallisuuteen, ja lisää esimerkiksi Instagramin tarjoamaan Story-ominaisuuteen BTS-tyylistä materiaalia yrityksestäsi/sivustasi. Nämä vetoavat yleisöön, ja sivusi saa paljon ammatilaisemman lookin. Julkaise säännöllisesti, mutta älä liikaa - Näin yleisösi pysyy uskollisena sivullesi. Lähde: http://www.marjanousiainen.com/2015/08/24/8vinkkia-someen/

YouTube

YouTubeen ladataan päivittäin uskomattoman paljon materiaalia, joten on tärkeää saada oma sisältö erottumaan massasta. Panosta siis kanavasi ulkoasuun. Videoissa on tärkeä olla hyvin valittu/videota varten tehty pikkukuva (thumbnail), sillä nämä viestivät ammattimaisuutta. Muista linkittää myös videosi muihin somekanaviisi. Videoiden on hyvä olla korkealaatuisia sekä kuvan että äänen puolesta. Panosta myös videosi kuvaukseen. Lähde: https://www.digimarkkinointi.fi/blogi/8-vinkkia-youtube-videon-optimointiin


PageList

Custom Drop-Down