keskiviikko 18. tammikuuta 2017

100leijonaa-projekti day 4

Tänään sain valmiiksi ensimmäisen varteenotettavan työn 100leijonaa-kilpailuun. Aloitin työt heti aamusta, nyt kun Illustratorin toiminnot oli palautettu mieleen. Ohessa alkuperäinen työ sekä valmis tuotos.

Valmiissa tuotoksessa pohjimmaisena ideana oli:

-Poistaa miekat ja korvata toinen tai molemmat jollain toisella symbolilla. Miekoista tulee mieleen väkivaltaiset tai sotaan liittyvät ajatukset, joten päätin korvata ylemmän miekan Amorin nuolella.

-Turkoosi/vaaleansininen väritys koko leijonassa, pirteämpi kuin musta. Mielestäni tämä sävy sopi erinomaisesti omaan leijonaani.

-Leijonan suuntaaminen oikealle (kuvastaa tulevaisuuteen päin katsomista yms.)

Hyvä suoritus 5h työpäiväksi, I'd say.


maanantai 16. tammikuuta 2017

100leijonaa-projekti day 3

Tänään päästiin toden teolla hommiin, huikea meno aamusta asti!

Päivän aikana oli tarkoituksena saada useampi luonnos valmiiksi. Koko porukan luonnoksista valittiin ennen ruokailua se, mitä lähdetään porukalla jalostamaan. Lopulliseksi jalostuskohteeksi valittiin minun ideani perinteisestä suomileijonasta, jonka miekat on kuitenkin vaihdettu johonkin toiseen. Enempää en kerro tässä vaiheessa ;)

Anyhow, päivä meni pitkälti opetellessa Illustratorin käyttöä pitkän tauon jälkeen. Muutama perushomma vaati hieman vaivannäköä, kun taas toiset tulivat kuin selkärangasta. Päivän päätteeksi mietimme tiimimme kanssa, miten jatkamme työskentelyä keskiviikkona. Ohessa muutama kuva päivän työskentelystä Johannan ja Melissan kanssa.






torstai 5. tammikuuta 2017

100leijonaa-projekti day 2

Ensimmäinen varsinainen työpäivä tämän projektin parissa. Päivän tehtävinä oli
-Tulevien työpäivien aikatauluttaminen
-luonnostelun aloittaminen
-Leijonadesigniin liittyvän tarinan kehittäminen
Ensi viikko kuluu tekijänoikeuden sekä taidehistorian kursseilla, tämän projektin pariin palataan viikolla 3.





keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Ideointiprosessin alkutaipale

Osallistumme luokan kanssa 100leijonaa-kilpailuun. 100leijonaa.fi-sivustolla annettiin ohjeistukseksi:


"Millaista leijona-symbolia haluaisit itse ylpeydellä kantaa? Suunnittele leijona, joka ilmentää juuri niitä ominaisuuksia, joita toivoisit suomalaiseen isänmaallisuuskäsitteeseen liitettävän seuraavaksi sadaksi vuodeksi. Leijonasi on mahdollista myös muodostua osaksi suomalaisten arkea. Tavoitteenamme on lanseerata leijona-aiheisia tuotteita juhlavuoden aikana. Leijonatyösi mahdollisesta kaupallisesta käytöstä sovitaan kanssasi erillisellä sopimuksella. Suunnittele siis oma leijonasi ja liitä mukaan perustelut siitä, miten suunnittelemasi leijona edustaa näkemystäsi isänmaallisuudesta. Suunnitelma voi olla piirros, valokuva tai vaikkapa 3D-malli."

Suunnitteluprosessi aloitettiin tiedonhaulla kilpailuun liittyvistä asioista. Tämän jälkeen tehtiin ns. Brainwritingia. Brainwritingissa on ryhmä, jokaisella on oma paperi. Paperille piirretään jotain aiheeseen liittyvää tietyn ajan, esimerkiksi minuutin, jonka jälkeen paperi siirtyy seuraavalle ja seuraava jatkaa piirrosta. Tätä jatketaan monta kierrosta, jonka jälkeen paperit kerätään yhteen paikkaan ja aloitetaan uusilla papereilla. Näin saadaan ideointiprosessi alkuun, ja heti mieleen juolahtavat ideat saadaan pois tieltä. 

Huomenna siirrymme varsinaiseen ideointiin ja ideoiden suodattamiseen. Tämä päivä oli hyödyllinen kaikin puolin, brainwriting oli erinomainen työkalu ideointiprosessin aloittamiseen.

Aivomyrskymme tuotokset: olkaa hyvät!




torstai 15. joulukuuta 2016

Trendit

Trendit ovat nopeasti vaihtuvia vaatealalla, ja on tosi hankala olla perillä siitä mikä juuri NYT on in. Onneksi työssäoppimisjaksoni aikana sain hyvin käsitystä siitä, mikä on nyt muodissa ja mitä tarttuu ihmisillä eniten kaupasta mukaan. Kokosin muutamia alle:

Levi's t-paita, valkoinen ja musta


Pillifarkut, käärityillä lahkeilla


HUPPARIT, MIEHILLÄ JA NAISILLA!!!!!!!!!1111111 (ft. Ida vierailevana tähtenä)


Bomberit (kyllä, edelleen)


Ruutupaidat/flanellit


Villakangastakki + huppari-combo ja jatkaen edellistä, flanupaidat!


(Hope that's enough)

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Työnkuva, tiimityö ja roolit

Useimmiten työpäiväni on 10:00-18:00. Aamu alkaa imuroinnilla (riippuen myymälän likaisuudesta) sekä yleisellä siivouksella/täytöllä. Siivoaminen hoidetaan aamulla, koska silloin on yleensä hiljaisinta ja imurin kanssa heiluminen ei haittaa. Tämän jälkeen hoidetaan se homma, minkä katsotaan olevan päivän tärkein/kiireellisin. Joskus se on bränditavaran purku, joskus etupöydän suunnittelu ja rakentaminen ja vain harvoin vaatteiden kokojärjestykseen laittaminen. Tauot ja ruokailut sovin aina päivän alussa vuorossa olevan työntekijän kanssa. Monipuolinen tekeminen ja erilaiset työpäivät tekivät työssäoppimisestani mielenkiintoisen.

Carlingsissa melkein kaikki hommat ovat kaikkien hoidettavissa. Itse pääsin/pääsen työnssäoppimisjakson aikana kokeilemaan lähes kaikkia hommia, mitä vakituinen työntekijä tekee. Tietenkin esim. tavaran tilaaminen on myymäläpäällikön harteilla, mutta yleisesti ottaen kaikki tekevät kaikkia hommia, jos vain ehtivät.

Kuitenkin usein harjoittelijat purkavat, hinnoittelevat ja esimerkiksi imuroivat koska ne ovat helppoja ja yksinkertaisia hommia, eikä niissä nyt oikein voi mikään mennä pieleen. Työssäoppimisjaksoni aikana sain kuitenkin olla jokapäiväisessä työskentelyssä mukana samalla tavalla kuin palkallinen työntekijäkin, jos en muulla tavalla niin ainakin kassalla ja asiakaspalvelussa.

Myymälätilan skannaus, Carlings Salo

Carlings sijaitsee kauppakeskus Plazassa, Salon keskustassa. Carlingsin sisääntuloalue on aina tosi huomiotaherättävä ja houkutteleva, ja se kerääkin usein katseita ihmisiltä, ketkä eivät välttämättä edes astu liikkeeseen. Sisäänastuessa huomion kiinnittää etupöydän antimet. Liikkeeseen syvemmälle astuessa voi huomata, että naisten vaatteet ovat sijoitettu vasemmalle puolelle myymälää (sisäänkäynnistä katsottuna) ja miesten vaatteet löytyvät oikealta puolelta. Farkkuseinä löytyy myymälän perältä.

Carlingsin myymälät ovat usein tummanpuhuvia, vaikkakin suuri osa vaatteista on värejä täynnä. Tämä johtuu rakenteiden tummanpuhuvuudesta sekä täysin mustista pinnoista. Astuessa sisään huomaa, että myymälä on tummanpuhuvuudestaan huolimatta lämminhenkinen ja persoonallinen. Ja persoonallisuutta Carlingsilta ei puutu. Spottivalot katossa luovat vaatteisiin mielenkiintoisia ja vahvoja varjoja, pukukopit on sisustettu luomaan villin lännen tunnelmaa jne.

Carlingsissa halutaan antaa positiivinen ja mukava kuva asiakkaalle heti liikkeeseen astuessa. Myyjä tervehtii asiakasta iloisesti, ja kysyy onko tämä etsimässä jotain tiettyä vai vain katselukierroksella (palvelua jatketaan tästä asiakkaan tarpeiden mukaisesti). Carlingsissa palvellaan jokaista liikkeeseen astuvaa, mutta asiakaspalvelu ei ole liian tunkeilevaa.

Kassa-alue on tosi tumma ja sinne on sijoitettu useita myyntiä tehostavia tuotteita (kts. lisämyynti), kuten sukkia, huiveja, pipoja yms. Kassan takana on massiiviset kehykset, joissa on yleensä kiinnitettynä joku käynnissä olevaan kampanjaan liittyvä mainos. Kassalle osoittaa useampi valo suoraan ylhäältä. Kassatietokoneella hoituu kaikkien muiden liikkeen asioidenkin hoitaminen, joten asiakaspalvelu ja "paperityön" tekeminen hoituu tehokkaasti samaan aikaan. Asiakkaat ovat tietysti etusijalla aina.

Alla on muutama havainnollistava kuva Carlingsin tyylistä ja myymälätilasta.








PageList

Custom Drop-Down