Työelämän vuorovaikutustilanteet
Puhelinkontakti:
Kontaktoin mahdollisen asiakkaan puhelimitse. Ehdotin tuotekuvausten tapaista asiakastyötä heille, mutta valitettavasti ehdotuksemme hylättiin. Esitin asiani mielestäni selkeästi, ja asiakas ymmärsi sanomani hyvin. Neuvottelutaitojani voisin höylätä seuraavaa puhelinkontaktointia ajatellen.
Asiakaskontakti kasvokkain:
Kävimme tiimimme kanssa ehdottamassa asiakastyön toteutusta Plazassa sijaitsevalle liikkeelle. Olen omiani kasvokkain käytävissä keskusteluissa, joten asiakkaan kanssa keskusteleminen sujui erinomaisesti sekä minun, että muun tiimin osalta. Parantamista löytyy ehkä tällaisiin tilanteisiin valmistautumisesta, sillä hypin ehkä liikaa asiasta toiseen keskustelun aikana.
Palaveri asiakkaan kanssa:
Pidimme asiakkaan kanssa palaverin mainosvideon tuottamisesta. Ymmärsimme toistemme näkemykset, ja pääsimme yhteisymmärrykseen projektista. Kaikki tiimistäni olivat innokkaasti palaverissa mukana, mutta parantamisen varaa löytyy ehkä taas palaverin suunnittelusta - Palaverin pitäisi edetä mahdollisimman järkevästi, mikä on välillä haaste kun hypitään aiheesta toiseen keskustelun kuluessa.
Tiimipalaveri
Tehtävänä oli lukea 64 kohtaa sisältävä opas tulokselliseen palaverikäytäntöön. Tässä viisi kohtaa, jotka toimivat parhaiten meidän tiimimme palavereissa.
1. "Varaa aikaa palaverin alkuun kaikkein tärkeimmälle asialle. Siirry sen jälkeen seuraavaksi tärkeimpään jne." Käsittelemme tiimipalavereissamme tärkeimmät asiat aina ensin, ja toissijaiset asiat käsitellään myöhemmin palaverin edetessä.
2. "Estä häiriöt, kuten puhelut, käynnit, poistumiset, muut omat tekemiset yms. palaverista." Tiimipalaveriemme aikana jätämme kaikki häiritsevät tekijät palaverin ulkopuolelle.
3. "Tule itse ajoissa paikalle ja "viritä" paikat kuntoon." Olemme palavereissa aina ajoissa paikalla ja valmistelemme huolella tarvittavan aineiston palaveria varten.
4. "Jos joukossa on uusia henkilöitä, hoida esittelyt palaverin alussa." Olemme kohdanneet ainakin kerran tilanteen, jossa asiakasta on ollut tapaamassa uusi henkilö, kuka ei edellisellä kerralla osallistunut palaveriin. Olemme esitelleet uuden henkilön asiakkaalle, ja kertoneet hänelle tärkeimmät pääpointit, jotta hän on päässyt tekemiseen mukaan.
5. "Päätä palaveri yhteenvetoon, mikä on ollut palaverin tarkoitus ja mitä nyt ollaan saavutettu." Pitkän palaverin jälkeen on hankala muistaa kaikkia tärkeitä asioita. Muistiinpanojen lisäksi olemme käyneet aina palaverin lopuksi läpi palaverin tärkeimmät asiat, jotta kaikki varmasti ymmärsivät, mitä palaverissa käytiin läpi ja miten näitä aletaan hyödyntää käytännössä.
Tämän lisäksi piti listata viisi kohtaa oppaasta, mitä viedään käytäntöön tulevia palavereita ajatellen.
1. "Muistuta osallistujia palaverista päivää ennen ja kerro kertaalleen, mitä heiltä toivot palaverissa."
2. "Esitä enemmän avoimia kysymyksiä kuin suljettuja kysymyksiä."
3. "Vältä liikaa puhumista myös itse."
4. "Sovi seuraavan palaverin aika, kun kaikki ovat vielä paikalla."
5. "Kiitä osallistujia heidän antamastaan ajasta ja panoksesta palaverissa."
Viestintä digitaalisessa ympäristössä
Tehtävänä oli etsiä neljästä sosiaalisen median palvelusta kertova asiateksti, koota tärkeimmät pointit ja merkitä lähde tähän postaukseen.
Bloggaaminen
Suunnittele teksti ja muu sisältö, esimerkiksi kuvat ja videot erittäin tarkasti. Näin varmistat, että lukijat palaavat blogiisi. Blogit ovat ns. "kuoleva" median muoto, joten on tärkeää pitää blogin ilme freesinä ja mukailla trendejä. Lähde: http://www.pellavaajapastellia.fi/10-vinkkia-bloggaamiseen/
Facebook
Postaa oikeaan aikaan päivästä - Voit seurata, milloin sivusi seuraajat ovat aktiivisimmillaan. Vältä esimerkiksi yöllä tai keskellä päivää postaamista. Viikonloput ovat parasta aikaa postausten julkaisemiseen, sillä ihmiset ovat vapaalla ja viettävät paljon aikaa sosiaalisessa mediassa. Postaa laadukkaita, oikean kokoisia kuvia - Visuaalisesti miellyttävät kuvat vetävät ihmisiä puoleensa. Pidä myös mielessä kohdeyleisö. Facebook tarjoaa mahdollisuuden näyttää sivuasi sellaisille henkilöille, ketkä voivat olla kiinnostuneita tekstistäsi. Lähde: http://www.kuulu.fi/blogi/6-vinkkia-facebook-postaustesi-parantamiseksi/
Instagram
Instagramissa postaamisessa kannattaa pitää mielessä samoja asioita, kuin Facebookissa. Instagram on kuitenkin parempi pohja tarinan kertomiseen. Hyödynnä siis postauksissa tarinallisuuteen, ja lisää esimerkiksi Instagramin tarjoamaan Story-ominaisuuteen BTS-tyylistä materiaalia yrityksestäsi/sivustasi. Nämä vetoavat yleisöön, ja sivusi saa paljon ammatilaisemman lookin. Julkaise säännöllisesti, mutta älä liikaa - Näin yleisösi pysyy uskollisena sivullesi. Lähde: http://www.marjanousiainen.com/2015/08/24/8vinkkia-someen/
YouTube
YouTubeen ladataan päivittäin uskomattoman paljon materiaalia, joten on tärkeää saada oma sisältö erottumaan massasta. Panosta siis kanavasi ulkoasuun. Videoissa on tärkeä olla hyvin valittu/videota varten tehty pikkukuva (thumbnail), sillä nämä viestivät ammattimaisuutta. Muista linkittää myös videosi muihin somekanaviisi. Videoiden on hyvä olla korkealaatuisia sekä kuvan että äänen puolesta. Panosta myös videosi kuvaukseen. Lähde: https://www.digimarkkinointi.fi/blogi/8-vinkkia-youtube-videon-optimointiin
torstai 2. marraskuuta 2017
tiistai 31. lokakuuta 2017
Viikkokatsaus / Viikko 43
Viikolla 42 oltiinkin lomilla, ja nyt viikolla 43 päästiin taas töiden pariin.
Viikko oli normaalia lyhyempi, sillä perjantaina opettajien suunnittelupäivän takia meillä oli perjantaipäivä tyhjänä. Viikolla saimme kuitenkin asiakkaiden hankkimista ryskytettyä eteenpäin, sillä hankimme kolme asiakasta. Kerron näistä nyt lyhyesti:
PPT Dure Oy
Teollisuusmaalien valmistukseen erikoistunut yritys, jonka toimipiste sijaitsee satamakadulla Meriniityssä. Heille teemme yritysvideon nettisivuille, jossa esittelemme lyhyesti yrityksen toimintaa ja heidän tuotteitaan sekä tuotannon puolelta että käytännössä. Videolle ei ole erityistä aikarajaa, mutta varaamme sille silti runsaasti aikaa - Videon tekeminen ei ole yhden päivän projekti.
KooKenkä
KooKenkä on suomalainen ketjuyritys, joka jälleenmyy erilaisia jalkineita. Teemme KooKengän Salon myymälälle fiiliskuvia sosiaalisessa mediassa käytettäväksi. Keskitymme näissä kuvissa miesten syys/talvikenkiin.
Mariannen Maatila
Mariannen maatila on Teijolla sijaitseva maatila, joka tarjoaa elämyspalveluita esimerkiksi lapsiperheille. Mariannen maatilalle teemme esitteen sekä pienen mainoksen VisitSalo -mainoslehtiseen.
Näiden asiakkaiden hankkimisen lisäksi suunnittelimme KooKengän tulevia kuvauksia, jotka toteutuivat maanantaina 30.10.
perjantai 13. lokakuuta 2017
Viikkokatsaus / Viikko 41
Tällä viikolla päästiin vauhtiin avajaisten kanssa. Itse olin maanantaina kiinni yhden videoprojektin parissa Hyvonin amiksella, mutta muu tiimi ryskytti hommaa eteenpäin.
Pop Up Collegen avajaiset olivat siis keskiviikkona kello 15-18, ja edustin tiimiämme suurimman osan ajasta yksin, sillä Matias ja Tuisku olivat muissa tehtävissä. Oli mielenkiintoista jutella mahdollisten asiakkaiden kanssa tästä hankkeesta, ja olla haastateltavana Salon Seudun Sanomiin.
Torstai kului minun osalta kuvauskeikan merkeissä Porvoossa, ja nyt perjantaina olemme miettineet toden teolla asiakkaita kenelle lähdemme tarjoamaan palveluitamme. Ensi viikolla ollaankin lomilla, ja palaamme Pop Uppiin 23.10.
Tässä vähän tunnelmia meidän instagramistamme avajaispäivältä.
www.instagram.com/popupcollegesalo

tiistai 10. lokakuuta 2017
Viikkokatsaus / Viikko 40
Ensimmäinen viikko Pop Up Collegessa kului suurimmaksi osaksi tilojen rakentamisessa sekä tiimien muodostamisessa.
Kun tiimit oltiin valittu, ja "kotipesälle" paikka löydetty, ryhdyttiin suoraan hommiin. Ensiksi käytiin läpi tietysti tiimioppimiseen liittyviä teemoja, sillä tällainen oppimistyyli ei ole esimerkiksi liiketalouden opiskelijoille yhtään tuttu. Suurin projekti kuitenkin oli keskiviikkona 11.10. järjestettävät Pop Up Collegen avajaiset, joihin tarvittiin lyhyellä varoitusajalla paljon järjestelyjä. Oma tehtäväni loppuviikosta oli kuvata materiaalia videoon, jota esitetään koko avajaisten ajan. Tulevia asiakastöitä sivuttiin tiimin kanssa myös hieman, mutta nyt viikolla 41 niitä alettiin tosissaan miettiä enemmän (Tästä lisää tulevassa viikkopostauksessa).
Ensivaikutelmani Pop Up Collegesta on ehkä hieman hämmentävä, sillä tällainen tyyli opiskella on meille kaikille ihan vieras. Pidän tiimistäni, ja uskon että Pop Up College tulee olemaan mielenkiintoinen kokemus kaikille.

Tiimini esittely / Meidän vahvuutemme
Pop Up Collegen ajan omassa tiimissäni ovat Matias Lammervo (Liiketalous) sekä Tuisku Huolila (Visualisti). Tiimimme nimi on Team Super Marketing.
Tiimimme suurimpia vahvuuksia ovat tietomme ja taitomme liittyen markkinointiin, visuaalinen ulosanti (video- ja valokuvaus) sekä näiden yhdistäminen erilaisiksi kokonaisuuksiksi (esimerkiksi somekampanja). Näiden taitojen pohjalta lähdimme hakemaan meille asiakkaita.

Mikä on Pop Up College?
PoP Up College on kolmen ammatillisen koulutuksen järjestäjän yhteinen innovatiivinen oppimisympäristö, jossa oppiminen siirretään koulujen seinien ulkopuolelle keskelle kaupungin keskustaa, meidän tapauksessa kauppakeskus Plazaan.
Plazassa teemme tiimeissä asiakastöitä sekä Plazan liikkeille, että Plazan ulkopuolisille yrityksille. Asiakastöitä teemme yhteensä 4 kappaletta, kunnes Pop Up loppuu meidän osalta kahdeksas joulukuuta. Meidän visualistien lisäksi Pop Upissa työskentelevät merkonomi- datanomi- sekä matkailualan opiskelijoita. Pop Up College on uudenlainen tapa hankkia ammatillista osaamista ja työelämässä tarvittavia avaintaitoja käytännön töiden kautta. Kaikki toiminta asiakkaiden hankkimisesta lähtien on oppilaiden järjestämää.
Omassa tiimissäni on oman alani kolmannen vuoden opiskelija Tuisku Huolila sekä kolmannen vuoden merkonomiopiskelija Matias Lammervo.
Kirjoitukseni tähän blogiin tulevat olemaan pääasiassa Pop Up Collegeen liittyviä joulukuuhun asti.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017
Habitare 2017
Melkeinpä heti vuoden alkuun pääsimme taas luokan kanssa retkelle Habitareen - Tuttuun tapaan käytiin bongailemassa tämän vuoden kovimpia sisustustrendejä: värejä, muotoja, kuoseja, tilaratkaisuja.
MESSUOSASTOT:
Tänä vuonna messuosastot olivat hyvinkin minimalistisia ja mielestäni paljon suljetumpia kuin viime vuonna. Silmäänpistävin teema tämän vuoden messuosastoissa oli ratkaisu ripustaa erilaisia kankaita ja isompia objekteja roikkumaan katosta tai esimerkiksi hyllyistä.
VÄRIT JA MATERIAALIT
Väritrendejä oli Habitaressa nähtävillä paljon. Ehkä merkittävimmät väritrendit olivat ruskea (1970-luvun ruskea), tummat sävyt (vihreä, punainen, sininen) sekä täysin valkoiset pinnat oli korvattu beigellä tai nude-sävyllä. Näitä sävyjä ja värejä on nähtävillä tämän postauksen kuvissa. Trendimateriaaleina tänä vuonna olivat selkeästi puu, puuvilla ja sametti.
TYPOGRAFIA JA INFOGRAFIIKKA
Tikkukirjaimet ja selkeä, minimalistinen kirjoitusasu on selkeästi tämän vuoden ykköstrendi. Lähes jokaisella messuosastolla oli näitä elementtejä. Tässä on esiteltynä mielestäni hienoimmat infografiikat ja graafisen suunnittelun elementit.
Tunnisteet:
Habitare,
Imago,
Infografiikka,
Trendit,
Valokuvaus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Archive
- joulukuuta (3)
- toukokuuta (1)
- tammikuuta (2)
- joulukuuta (9)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (4)
- maaliskuuta (7)
- tammikuuta (4)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (8)
- syyskuuta (4)
- elokuuta (5)